sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006

 

Keittiö-Excel


Keittiötä on mahdoton tilata ilman keittiö-Exceliä. Ja mitäpä ei voisi Excelillä värkätä. Saman asian ajaisivat keittiöliikkeiden suunnitelmat, mutta kuka jaksaa jauhaa samat jutut heloista ja tasoista? Ikealla on myös tarjolla suunnitteluohjelma, jonka voi ilmaiseksi ladata netistä. Excel on kuitenkin ehdoton.

Tavallisesti keittiösunnittelijat tunkevat heti kättelyssä kotiisi, mittailevat seinät ja piirtävät mallikeittiönsä. Sunnitelmia heiltä on kuitenkin vaikea saada mukaan ennen tilausvahvistust. Vain Nixi-keittiöt ovat toistaiseksi antaneet suunnitelman mukaamme. Kiitos heille siitä! Selväähän on, että tarjoukset kannattaa keittiön kokoiseen investointiin kysyä useammasta paikasta. Puhumattakaan erilaisista toteutusmahdollisuuksista, jotka eivät selviä kuin useampaa suunnittelijaa jututtamalla ja eri keittiömerkkien esitteitä selaamalla.
Parasta on suunnitellla keittiö sen jälkeen itse. Peruspalathan ovat leveydeltään 300, 450, 500 ja 600 mm. Niitä on helppo pyöritellä itsekin.

Ikean Kitchen Planner on myös hyvä. Millimetripaperille keittiö on helposti piirrettävissä, mutta Exceliin voi muutokset tuoda nopeammin kuin kumi & lyijykynä -menetelmällä. Ohjelmaan voi vielä luetella vaihtoehdot altaiksi, kirjata ovivalinnan ja muut speksit. Valmiin pohjan kanssa on helppo pyytää tarjoukset eri keittiömerkeiltä. Kun mitat on millimetrin tarkkuudella, ei keittiösuunnitelijoita tarvita kotikäynnille vielä tarjousvaiheessa. Excel-suunnitelmat meilitse keittiövalmistajille tarjouspyynnön muodossa. Kiitti! Autocadit voikin pian heittää roskakoppaan!

torstaina, toukokuuta 25, 2006

 

Remonttiloma

Kun remontti ei edisty aivan oletetulla tahdilla, on paikallaan pitää remonttilomaa asioiden edistämiseksi. Ensimmäinen "remonttivapaa" ei johtanut täysin toivotunlaisiin tuloksiin. Päivän saldo: keittiö- ja rautakauppakierros sekä visiitti Ikeaan. Lopulta olin istumassa iltaa jo ennen kello kuutta Virgin Oilissa. Siellähän sitä remonttia edistetään! Puolustukseksi: tästä tapaamisesta oli puhuttu jo viime kesästä lähtien.

Kesän 2005 työkavereitahan oli mitä hienointa nähdä. Lordihan se oli heidätkin kerennyt hurmaamaan. Vaan oli kylppäriremppakin puheenaiheena. Rustholli sai kyytiä, kun Tarja kertoi painavan sanansa. Ilta oli pitkä aikaisesta aloituksesta johtuen, eikä krapulapäivä koskaan ole paras remonttipäivä. Toki olotilassa voi samaistua paremmin perusraksamiehen arkeen.

Hoidin kotivakuutuksen vihdoin uuteen asuntoon. Aiemmin täysin turhaksi katsomani vakuutus lienee paikallaan ennen sorkkaraudan käyttöönottoa ja putkiin koskemista. Vakuutuksen otin tietenkin kummitäti Meeriltä Lordilandiasta Rovaniemeltä. Ja sielläkös oltiin Mr. Lordista neljäntuulenhattuineen täysin haltioissaan: "Aivan mahtava juttu".

7 päivää boikottiin: http://www.adressit.com/ansku69

tiistaina, toukokuuta 23, 2006

 

"Sen piti olla helppo homma"

Ostin kämpän alkuvuodesta 2006 - 4 kuukautta takaperin. Asunto vapautui kolme kuukautta sitten. Muutin tähän maaliskuun alusta. Remonttitarve oli selvä. Ei huutava, mutta kukapa ei haluaisi mieleisessään asunnossa asua, kun sellaisen ensimmäistä kertaa omistaa. Mitä on tapahtunut kolmessa kuukaudessa? Ei yhtään mitään! Tai siltä se ainakin vaikuttaa.

Sisäkatto on (edelleen) teon alla. Talo on valmistunut vuonna 1924. Katon maalipinta rakoili, joten sitä piti paikata. Maalipinnan takaa rapisi kuitenkin rappauksetkin alas. Niiltä osin, kun ainesta katosta irtosi, oli irroitettava kaikki miikä lähti. Aikoinaan rappaukset ovat olleet materiaalia, jota kuullaan kutsuttavan "kananpaskaksi". Katto on kuitenkin edelleen kesken. Remonttialueeksi on rajattu vain olohuone, joten asunnossa pystyy asumaan.

Kylpyhuoneen remontti oli tarkoitus käynnistää ensi tilassa. Remontti ei ole vielä päässyt käyntiin. Asia on kuitenkin vireillä. Samaan aikaan asiantuntemukseni vesieristyksistä, tarvittavista putkitöistä ym. on kasvanut erinäköisten remonttireiskojen annettua tarjouksensa kohteesta. Kylppäri 4,6 m2 + WC-tila 0,8 m2. Tekijää ei vielä päätetty ja tarjouksia otetaan vielä vastaan! Haitari on ollut SUURI: 4 - 20 tuhatta euroa! Mitä se on markoissa!?

Keittiön piti olla jo asennettuna. Keittiösuunnitelmia on kyllä tehty. On ollut puustelliä, nixiä, rusthollia ja ties mitä keittiötehdasta. Keittiön mitatkin tuntuvat elävän, joten mitään on ollut mahdoton lyödä lukkoon. Keittiön seinässä ollut kotelointi tuo purettaessa 105 mm lisätilaa. Toisaalta aika on selvittänyt sen, mitä keittiöltä haluaa. Kettiöstä tulisi olla speksit selvät melkeinpä huomenna, jos mielii keittiön kesäksi saada. Tehtaat ovat heinäkuun kiinni.

Vaatehuoneeseen on laitettu parketti - jotain on saatu siis aikaan! Muualla asunnossa parketti jo olikin. Listat on vielä laittamatta, mutta jiiri-saha on sitä varten lainattu. Huoneeseen suunniteltu Elfa-hyllyjärjestelmä on vielä tilaamatta. Vaatehuoneen lisäksi minivessan seinä on maalattu. Se oli välttämätöntä eräs arki-ilta. Tietenkin punainen väri onkin nyt väärä. Se maalataan uusiksi, kun vessassa oleva putkikotelokin saatiin vasta juuri poistettua. Maalaamisvimma iskee välillä maalari-intoilijalle hieman liian herkästi.

"Tekemisen meininkiä" hommaan tuli lisää, kun tämä Tikkurilan värikarttaekspertti muutti saman katon alle. Remontissahan ei kuitenkaan pidä hoppuilla: maltti on valttia. Tietenkin remontin piti olla valmis jo ennen yhteiseloa.

Sunnittelua on tehty yhden, jos toisenkin toimesta. Soppahan siitä syntyy kun oman mielipiteen lisäksi äidillä, isällä ja tyttöystävällä on sanottavansa. Lisäksi keittiösuunnittelijallakin on vahvat mielipiteet omiin ehdotuksiini: "Ei!".

Apuja on onneksi saatu. Hiomakone, kuumapuhallin ja pistosaha lainattiin ystäviltä jiiri-sahan lisäksi. Vanhemmat olivat saattamassa urakkaa alkuun ja lattia-asennus SamiL & JanneH toimi erinomaisesti. Arkkari Jaime on tuonut myös omaa näkemystään ratkaisuihin.

Arvioksi remontin valmistumisesta heitettiin vuosi 2008 erään katon paklaajan toimesta. Toinen remonttireiska, Klaukkalasta, totesi "sekin taitaa olla liian optimistinen aikataulu".

Epäilkää vain!

This page is powered by Blogger. Isn't yours?