maanantaina, elokuuta 21, 2006

 

Lähenee jo!

Rakas remonttiblogi, tänään oli varsin tehokas raksapäivä. Keittiön lattia saatiin tehtyä ja keittiön vanhan ruokahissin seinien laatoitus saatiin alkuun. Apupoikakin antoi vinkkinä pohjoisen raksalta, mies siis vaihtanut työmaata, ettei laatoitushommia kannata itse alkaa säveltämään: jättäkää ammattilaisille. Joku muukin kuului näin sanoneen. Vaan pitihän sitä edes joku laatoitusprojekti päästä tekemään...

Heikkistä ei kuitenkaan pysäytä raksalla mikään. Ja mikäs siinä. Olimmehan seuranneet jo kylpyhuoneen seinien laatoituksen vierestä. Eli käytännössä olimme jo laatoituksen ammattilaisia. Laatoitushan on helppoa: saneerauslaattalaastia seinään ohuelti, laattaa paikalleen ja narua laattojen väliin saumojen leveydeltä. Toista sienää ei saatu ihan loppuun laatoitettua kellon ollessa jo puoli yksitoista, kun olisi pitänyt porata seinään tukipuu. Huomenna jatkuu.


Uudella parketilla nautittiin sitten ravitseva raksalounas. Hyvältä tuntui parketti - pohjatyö oli kunnossa. Urakoitsija kävi levittämässä vesieristeet kylppärin lattiaan. Olisi joutunut venaileen pari tuntia eristeiden kuivumista toista kierrosta varten. Delegoi homman meille ja Riikka tosi toimiin. Kaveri selitti, ettei kolmea kerrosta tarvi, mitä tarkastaja viimeksi halusi. Kiillon Kerafiberin ohjeessakin nevotaan vetämään vain kaksi kerrosta: tehdas joutuisi jo sitten vastuuseen, jollei 2 kerrosta riitä. Haettiin K-Raudasta vielä 5 l velliä ja vedettiin varmuudeksi 3 kerros - eipähän voi tästä jäädä huomisen eteneminen kiinni. Vedeneristyssertifikaatit on kyllä niin puppua. Jokainen joka osaa heiluttaa maalipensseliä, osaa tehdä eristyksenkin!

To-Do-List (pakko tehdä jos Kultakenkä on tosissaan saapumassa raksalle):
-Tarkastaja tulee klo 6.45
-Laita meiliä keittiöasentajalle
-Laatoituksen viimeistely, lähdöt kiinnitettävä
-Keittiön maalaus ylt'ympäriinsä
-Seinien paikkauksien hionta

Comments:
Hauska tutustua ! Tämä muistuttaa meidän v99 perusrempasta... harmittaa ettei ollut blogia silloin, kuvia on laatikollinen ja kokemukset jäi kirjaamatta.
 
"Perusremppaa" eli "pientä pintaremonttia". Sitähän tämän piti oleman. Blogiaika on hienoa aikaa. Ei tarvitse kymmeneen kertaan selvittää tilanteiden kehittymistä tai kehittymättömyyttä. Remontissa kun sattuu ja tapahtuu. Lue blogi. Pysyt ajantasalla. Mutta silti pian soi puhelin: "Isä soittaa..."; "No mikä se tilanne on ku mä netistä luin...".
 
Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?